HELLÄKÄTINEN HELMIKUU

”JIPPII!” hihkuu onnellinen puutarhakääpiö silmät loistaen. Aurinko paistaa, linnut laulaa, selssiukset on plussalla ja pihan viimeisetkin lumikasat sulaneet! Ja nyt on vasta helmikuu!

Ensimmäisen siemensyöksyn jäljiltä kelloköynnökset on itämässä. Muutoin siemenet on vielä ostamatta ja paskakauppiaasta, tuosta kevään airuesta, ei ole vielä aistittavissa hajuakaan.

Talvi on ollut puutarhakääpiölle armollinen.

Päivät on olleet kostean sumuisia ja alastomat puut mustina paljastaneet todelliset muotonsa iätöntä harmautta vasten. Harmaan sävyissä talvi oli  kaunis.  

Lunta ja pakkasta  on ollut vähän. Vesisadetta ja vihreää nurmikkoa paljon.
Siitä ilmavoimille kiitos.

Yhtä suopeasti kelit ei kohdelleet narsisseja jotka versoivat sormenpituisin varsin kukkapenkistä joulukuun leudossa vesisateessa, kaamosauringon vinossa valossa. Pakkanen pani ja halla vei uteliaat narsissit, luulen.  

Vuorokauden valoisa aika on venähtänyt roimasti. Ja tästä se vaan pitenee kunnes yllättäen päivä on pelkkää päivää ja yö yötöntä. 

Voi ystävät, kevättä kohti mennään. Täysiä!

Hyppelen riemusta, lallatan ja suunnittelen tulevaa kesää vaikka takaraivoa jäytää pakkasen pelko, koska nythän on kuitenkin vasta helmikuu.

Sen verran vielä hehkun, että leuhkia retostelen jouluruusulla joka on edelleenkin elossa, voi hyvin ja pukkaa uutta versoa, hoidosta huolimatta! Jahka kevät koittaa jouluruusullekin, se saa väljemmät mullat ja sinisen taivaan. 

TARINA YSTÄVYYDESTÄ

Kiireetön aamu. Matkalla töihin poikkean tavalliselta reitiltä ja ajan ”ruotsintalojen” ohi. Pieniä, siistejä, enimmäkseen lautaverhoiltuja yksikerroksisia taloja, pienillä siisteillä pihoillaan.
Joistakin ikkuinoista näkyy valoa, aamukahvit, aamupuurot, elämän merkit. Lastenvaunut pihalla, polkupyörä nojaamassa portaisiin. Näky on kodikas.

Tiedostaminen iskee sieluun salamana ja yhtäkkiä lennän helvetillisen liikutuksen valtaan. Kurvaan Cittarin pihaan, nappaan takapenkiltä talouspaperirullan ja turistan nokan ja kuivaan kyyneleet. Minua ei liikuta se lämpö ja kodikkuus jota se pientaloalue uhkuu vaan se että tämänkin tarinan takana on idea, päätös ja toteutus ja ne svedu-perkeleet jotka on aina paljon parempia kuin me!

Juttu meni näin: Turku ja Göteborg ovat ystävyyskaupunkeja, ovat olleet jo vuodesta 1946. Talvi- ja jatkosodassa Turkua pommitettiin ja sodan jälkeen kaikesta oli pula. 

Ja mitä tekee YSTÄVYYSkaupunki Göteborg? Päättää auttaa turkulaisia. 

Ja voitteko kuvitella, ne ei lähetä adressia: ”voi voi teitä! mutta kyllähän teidän olisi pitänyt ymmärtää ettei mustelmilta vältytä kun isompansa kanssa rupiaa tappeleen”, Ei. Eikä sieltä lähetetä konsulttia neuvomaan mitä turkulaisten nyt pitäis tehdä ja mitä niitten pitäis ajatella tai tuntea. Ei.  Eikä ne tule pysyttämään patsasta. Ei. Ne saatanan älypäät lähettää turkulaisille TALOJA!!!

Voitteko kuvitella!? Ihan oikeita pieniä taloja! Siististi ruutukaavaan! Lähes kaupunginosan verran. Ja omille pienille tonteilleen, mihin saa mahtumaan elämän kannalta tarpeellisimman: pottumaan ja marjapensaat! Kaupunkiin jota on pommitettu! Kaupunkiin jossa on evakkoja! Kaupunkiin jossa ihmiset on joutuneet kodittomiksi!

Ne hölmöt göteborgilaset on ihan tosissaan miettineet mitä heidän ystävyyskaupunkilaisina pitäis tehdä. Ne on miettineet mitä turkulaiset vois tarvita. Ne on oivaltaneet ja perkele toteuttaneet ideansa!!! Joka on LOISTAVA! ARVOKAS! VILPITÖN!

Jos talojen tilalta olisikin pystytetty patsas niin se varmaan olis vieläkin olemassa. Adressi mainittais varmaan jossakin kaupungin historiikissa. Hätäapuna lähetetyt vaatteet olis käytetty ja ruoka syöty.

Mutta nuo talot! Kaunis pieni alue ihmisen mittakaavaan rakennettu! Siellä ne on pystyssä edelleenki, pihat siisteinä ja talot hoidettuna. Ties kuinka mones sukupolvi niitä jo asuu. Ruotsintalot on pysyvä ja elävä merkki inhimillisyydestä!

Oli kotikasvatus millainen tahansa jokaisella pitäisi olla sisäänrakennettuna edes jonkunlainen järki, häpy, tolkku ja ymmärrys!

Ja tässä kyynelehtiessäni tunnen raivon kipinän sisälläni: siis olenko täys ääliö? Pillitän sitä että ihmiset YMMÄRTÄVÄT, TAJUAVAT, AUTTAVAT  JA OSAAVAT TOIMIA TILANTEEN MUKAAN. 

Päinvastoin sen pitäis olla, itkeä sitä että ihmiset on totaalisia idiootteja, eivät ymmärrä kanssaihmisiään, näe avun tarvetta ja vaikka näkisivät eivät kuitenkaan toimi sen mukaan. Siis vailla mieltä, sydäntä ja tolkkua!

Ja ja &  så så, olisko niistä pirun svedu-pelleistä sittenkin jotain opittavaa?