HELLÄKÄTINEN HELMIKUU

”JIPPII!” hihkuu onnellinen puutarhakääpiö silmät loistaen. Aurinko paistaa, linnut laulaa, selssiukset on plussalla ja pihan viimeisetkin lumikasat sulaneet! Ja nyt on vasta helmikuu!

Ensimmäisen siemensyöksyn jäljiltä kelloköynnökset on itämässä. Muutoin siemenet on vielä ostamatta ja paskakauppiaasta, tuosta kevään airuesta, ei ole vielä aistittavissa hajuakaan.

Talvi on ollut puutarhakääpiölle armollinen.

Päivät on olleet kostean sumuisia ja alastomat puut mustina paljastaneet todelliset muotonsa iätöntä harmautta vasten. Harmaan sävyissä talvi oli  kaunis.  

Lunta ja pakkasta  on ollut vähän. Vesisadetta ja vihreää nurmikkoa paljon.
Siitä ilmavoimille kiitos.

Yhtä suopeasti kelit ei kohdelleet narsisseja jotka versoivat sormenpituisin varsin kukkapenkistä joulukuun leudossa vesisateessa, kaamosauringon vinossa valossa. Pakkanen pani ja halla vei uteliaat narsissit, luulen.  

Vuorokauden valoisa aika on venähtänyt roimasti. Ja tästä se vaan pitenee kunnes yllättäen päivä on pelkkää päivää ja yö yötöntä. 

Voi ystävät, kevättä kohti mennään. Täysiä!

Hyppelen riemusta, lallatan ja suunnittelen tulevaa kesää vaikka takaraivoa jäytää pakkasen pelko, koska nythän on kuitenkin vasta helmikuu.

Sen verran vielä hehkun, että leuhkia retostelen jouluruusulla joka on edelleenkin elossa, voi hyvin ja pukkaa uutta versoa, hoidosta huolimatta! Jahka kevät koittaa jouluruusullekin, se saa väljemmät mullat ja sinisen taivaan.