STUTTHOF – SZTUTOWO 1939 – 1945
Sztutowon
kylä sijaitsee Puolassa 38 km
Gdanskista itään Itämeren rannikolla.
Suuri
osan leiristä tuhottiin jo sodan lopulla SS:n toimesta. Säilynyttä vanhaa osaa
on restauroitu ja se toimii nykyään museona.
SS-upseerien asuinrakennus portin ulkopuolella.
"Kuoleman portti"
Junat kuljettivat vankien lisäksi tarvikkeita leirille. Vuonna 1944 kaksi vaunua muutettiin liikkuviksi kaasukammioiksi, joita käytettiin vanhojen ja sairaiden juutalaisnaisten surmaamiseksi.
Itse pääpiru tarkastamassa Stutthofia. SS:n ja Gestapon päälikkö Heinrich Himmler oli keskitysleirijärjestelmän suunnittelija ja organisoija.
Ruoka ja hygienia leirillä oli ala-arvoista.
Nukkumatilan leveys oli vain n. 30 cm.
Jatkosodan aikana Suomesta luovutettiin Saksaan poliitisia vankeja jotka päätyivät Stutthofiin.
Suomen katkaistua diplomaattisuhteet 2.9.1944 saksalaiset internoivat satamistaan suomalaisten laivojen miehistöjä keskitysleiriin. Stutthofiin heistä päätyi 90, joista 12 oli naisia. Suomalaisten rahtilaivojen S/S Mercator, S/S Ellen, S/S Bore VI ja S/S Wappu miehistöt joutuivat Stutthofiin.
Sairaiden "hoitoon" oli vain jodia ja paperisia siteitä. Ne, joilla ei ollut toiveita paranemisesta, saivat ruiskeen sydämeen.
Kaasukammio
Hirsipuu
Krematorio aloitti toimintansa elokuussa 1942.
Keskitysleirin uhrien muistomerkki
SS-upseerien asuinrakennusta leiristä nähtynä.
110000 syyttömänä vangitun ja 65000 murhatun muistolle.
Paikan päällä Stutthof ei tehnyt suurtakaan vaikutusta. Aurinko paistoi, ihmiset shortseissa ja t-paidoissa, vihreää nurmikkoa ja metsää joka oli kasvanut liki piikkilanka-aitoja.
Nyt kuvia selatessa pohjaton suru valtaa mielen. Itkettää ne onnettomat ihmiskohtalot. Varsinkin suomalaisten rahtilaivojen henkilökunta, joka joutui tuonne vain siksi että sattuivat olemaan siellä missä olivat.
Kuitenkin olen tyytyväinen että tuo järjestelmällisen pahuuden muistomerkki tuli nähtyä. Sen sijaan että kauhistelisin menneisyyden hirveyksiä yritän pitää mielessäni että sama jatkuu edelleen. Ihmisiä on vangittuna ihonvärinsä, mielipiteidensä, näkemystensä sekä henkisten ja ulkoisten omiasuuksiensa vuoksi. Heitä tapetaan tänäänkin. Nykyisyyden tapahtumiin minulla on ainakin mahdollisuus vaikuttaa, ei niihin jotka tapahtuivat 70 vuotta sitten.
Sztutowiin (Stutthof) voi matkustaa Gdanskista bussilla. 40 km matka kestää 1,5
tuntia, koska tie on kuoppainen ja välillä voidaan joutua odottelemaan lauttaa.
Hinta ei varmasti päätä huimaa. Linja-autoasema sijaitsee Gdanskissa
rautatieaseman takana. Lippua ostaessa kannattaa pyytää myös bussien
paluuaikataulut.
Toinen vaihtoehto on käyttää taksia. Hinnat vaihtelevat
väkimäärästä riippuen. Taksi hakee esim. hotellin ovelta, vie Sztutowoon ja sopimuksen
mukaan odottaa paikan päällä tai tulee hakemaan myöhemmin ja kuskaa takaisin
lähtöpisteeseen. Koko reissu kestää 4 -5 tuntia, riippuen siitä miten taksin kanssa sovitaan. Kahdelta matkustajalta taksi velotti 74 euroa, johon sisältyi
käynti kukkakaupassa ja tulkkaus siellä. (Sama hinta olisi ollut 4 henkilön
ryhmältä).
Homma toimi niin hyvin, että uskallan suositella varsinkin huonojalkaisille ja
huonoselkäisille.
Palvelu löytyy tästä linkistä: www.travelgdansk.pl
Kauhistuksia...samaa rataa mennään vieläki :( ei opittu mitään :(
VastaaPoista