Puutarhakääpiön maailmankaikkeus

HELLÄKÄTINEN ELOKUU

Tänään satoi vettä. Rankasti. Heti aamusta.

Töistä tullessa kävin ostamassa pipon, vaikka ulkona oli lämmintä melkein 20 astetta.
Sato on enimmäkseen korjattu: yrttejä, kesäkurpitsaa, kurkkuja.
Tomaatteja on runsaasti, suuria ja vihreitä. Raakoja kaikki.

Omenoita vain muutama.

 

Pihakalusteet on vielä pihalla. Aurinkovarjo ja pehmusteet.

Kukat purkeissaan. Osalla vielä elämä edessä, osa jo kuihtunut.
Kasvimaa-projekti on kesken. Kiveystä puuttuu.
Kuitenkin suunnittelen  jo ensi kesän projekteja.

Taas on talvi aikaa piirtää ja vääntää rautalangasta. Ympäripuhua miestä.

Lukea kirjoja ja lehtiä, kasata ”todellisuudenpakokirjaa”.

On monta syytä miksi nautin kesästä 2013:

• ötököitä oli vähän. Kirvoja ja kasviluteita ei juuri ollenkaan.
• lämmintä oli sopivasti, sadetta myös.
• sopivasti kesävieraita, sopivasti matkustelua.
• sopivasti kaivamista ja kuokkimista.

 

Kaikkinensa kesä oli hyvä.
Johtuneeko siitä että vihdoinkin on oppinut antamaan itselleen armoa? Enää kaikkea ei tarvitse tehdä, enää kaikkea ei tarvitse keretä. (Ja tuo ajatus kyti päässä jo keväällä).
Piha töineen saa olla nautinto. Tavoitteet ja aikataulut tärvää kaiken ilon.
Ja kuitenkin on semmoinen kutina, että yhtään valmiimpaa mistään ei olisi tullut vaikka hiki päässä olis väännetty. Ja ennen kaikkea murehdittu pitämättömiä aikatauluja tai tekemättä jääneitä töitä. Ja se jos mikä tappaa ilon!

Sade on lakannut ja aurinko paistaa. Syksy tuntuu vielä kovin kaukaiselta.

Pyyhkäisen multaiset käpäläni persuksiin ja hymyilen auringolle.
"Kiitos kesästä, nähtiin toisiamme sopivasti, pysy aina läsnä!”