Puutarhakääpiön maailmankaikkeus

PAISTETUT VIHREÄT TOMAATIT

 

 

 

Sataa vettä. Tuuli on viileä vaikka lämmintä on vielä + 15 C.
Tänään laitoin ensimmäistä kertaa farkut jalkaan töihin lähtiessä.
Pukeudun kelin ja kalenterin mukaan. Olen antanut syksylle periksi.
 
Vaikka paljon on vielä vihreää, luonto on siirtymässä syksyn väreihin: ruskeaan ja keltaiseen. Mädän ja kuoleman väreihin. Pahinta syksyssä on se että sitä seuraa puutarhakääpiön helvetti: talvi.
 
Töistä tullessa syöksyin täysiä sateeseen ja hain kasvimaalta 5 raakaa tomaattiterttua. 
Tomaatit jaksaa sinnitellä ja tapella syksyä vastaan. Vaikka muu maailma vaihtaisi väriä, tomaatit ei.
Tomaatteja mulla on kolmea sorttia: pihvi-, kirsikka- ja pensas -sellaisia. Ja niitä on paljon! Siis niitä raakileita.
 
Yhtenä päivänä tein hätäpäissäni iltapalaksi paistettuja vihreitä tomaatteja. Netistä löytyi ohje. Perhe yökki ja irvisteli kun paistoin paksuja tomaattisiivuja pannulla. Eivät halunneet edes maistaa, kiittämättömät.  Ja ihan oikeasti, niistä tuli niin helevetin pahoja, että syömättä jäi! En suosittele.
 
Kaverilta kuulin hyvän tomaattien kypsennysohjeen. Tomaattitertut kääräistään paperiin ja laitetaan pimeään kypsymään. Onnistuu, vaikkakin hitaasti. Viimeistään jouluna päästään syömään omia tomaatteja.

Tarinan opetus: ensi kesänä laitan tomaateille kunnolliset tuet, niin että taimet eivät retkota toistensa varassa. Joku joukkohirsipuu-systeemi vois olla toimiva. Eliminoin varkaat.  Lannoitan ja kastelen. Ja rukoilen ilmavoimilta lämmintä ja aurinkoista kesää. 
Sellaista niin kuin tämä oli. Sellaista jota ei tietenkään enää voi tulla koska se oli jo.
 Kahta kaunista kesää ei tule peräkkäin, kaikkihan sen tietää.

 
Tuostakin tulee muistutus todellisuudenpakokirjaan. ”KEVÄÄLLÄ 2014 TOMAATEILLE KUNNOLLISET TUET”.
Todellisuudenpakokirjaan olen leikellyt lehdistä  kuvia siitä miltä haluan pihan näyttävän. Piirtänyt karttoja ja suunnitelmia. Luetellut siemeniä ja taimia joita pitää ostaa.
Siinä  kirjassa on muitakin tärkeitä tietoja, esim. mitä kasveja missäkin on kasvamassa. Samoihin kansiin on jääneet merkinnät niin onnistumisista kuin epäonnistumisistakin. Kaikki ne saa olla siinä. Enpähän sitten ainakaan toista samoja virheitä kovin useasti.

Sieltä selviää esim.  miten kuistin ympärys on ahminut rahaa ja monivuotisia köynnöksiä: kärhöjä, köynnöshortensiaa ja humalaa. Multatila on niin pieni, että ainoa joka siinä mahtuu kasvamaan, on ruusupapu. Näin olkoon. Kokemuksen kautta olen sen oppinut ja uskon nyt.

 
On syksyssä jotain hienoakin: sumu. Sen kostean lämmin kosketus ja lintujen äänet, siitä mie tykkään!