PRAEPOSIDUS
PARADISI
ET PRINCEPS ANIMARUM
Suomennos otsikosta on “paratiisin päämies ja henkien
ruhtinas”. Näin on arkkienkeli Mikaelia kuvailtu keskiaikaisissa saarnoissa.
Syyskuun 29. vietetään Mikaelin muistopäivää eli
Mikkelinpäivää. Arkkienkeli Mikael oli mm. taivaallisen sotajoukon päällikkö,
hurskaiden pelastaja ja vainajien saattaja.
”Kansanomaiset mikkelin piirteet ovat varsin kaukana päivän
kirkollisesta sisällöstä, arkkienkelin taistelusta lohikäärmettä vastaan ja
enkelten varjeluksesta... tämä osoittaa että kirkollinen mikkelin juhla on
sattunut lähelle vanhaa kansanomaista syysjuhlaa, satokauden päättymisjuhlaa ja
sen vuoksi päässyt nopeasti juurtumaan kansan suosioon.”Näin kertoo Kustaa Vilkuna teoksessaan Vuotuinen ajantieto.
Edeltämme menneitten elämässä mikkelinpäivä on tarkoittanut
sitä että tähän mennessä sato täytyy olla korjattuna ja elikot viedään
laitumilta karjasuojiin, asuttiinpa missä päin Suomea tahansa. Kesä on takana ja elämä siirtyy pihalta
sisätiloihin.
”Mikosta päre pihtiin, tutti rukkiin, kaali kuppiin, akat
pirttiin ja nauriit kuoppaan.”
Monella paikkakunnalla oli tapana uhrata keritsemätön pässi
tai lammas, joka oli valittu tätä tarkoitusta varten jo keväällä. Sen
”sisälmykset ja veri vietiin talon uhripuun juurelle, pää ripustettiin puuhun
ja osa keitosta vietiin navettaan, muun lihan väki nautti oluen ja muiden
höysteiden kera.”
Mikkelin päviästä alkoi myös runtuviikko. Palkollisten
vapaaviikko ennen uutta lähes vuoden kestävää työpestiä. Runtu tulee
muinaisesta ruotsinkielisestä sanasta drunta, joka tarkoitti hillitöntä
bilettämistä ja riehakkaita jatkoja. Rengit ja piiat viettivät tätä yhdistettyä
kesä- ja syyslomaansa tanssien, laulaen, juoden ja naiden. (Ne joilla ei ollut tietoa seuraavan vuoden pestistä on varmaan hakeneet töitä minkä danssaamiselta on kerenneet).
Tuota naimista piti tarkistaa omasta maanviljelijäsukupuustani, ja totta näyttäisi olevan: jos ei ihan runtuviikolla niin ainakin loppukesästä alkusyksyyn on esivanhemmat häitänsä enimmäkseen viettäneet.
Runtuviikon tuoreempia muunnoksia lienee perunannostoloma, joka otettiin käyttöön kouluissa 1940-luvulla ja jatkui kunnes syysloma otettiin käyttöön 1970-luvulla.
Liiteri on täynnä kuivia koivuhalkoja. Kurkut on suolattu ja yrtit kuivattu.
Tänä viikonloppuna lämmitettiin ensimmäistä kertaa takkaa. Iltapuuro valmistetaan puuhellalla.
Pässiä ei uhrata, koska sellaista ei ole. Yläkerran asukkaat
(hiiret) sen sijaan saavat viimeisen ateriansa: juustoja ja suklaata. Olkoon se
uhrimme tulevalle talvelle, josta toivomme lyhyttä ja lumetonta.
Mikkelinpäivän ja runtuviikon tekemisiä miettiessä tunnen
yhteyttä menneisiin sukupolviin. Luonto ja vuodenajat on muokanneet
toimintaamme, ajatuksiamme ja sitä mihin uskomme. Vaikka leipäni ei ole
pellossa kiinni olen kuitenkin osa ihmiskunnan historian mittaista ketjua
ja loppujen lopuksi tuskin kovinkaan erilainen kuin edeltäni menneet.
Sen verran vielä, että kukkasipuleista vain osa on maassa. Haravoimista ja muita pihatouhuja riittää vielä runtuviikollekkin.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti