Puutarhakääpiön maailmankaikkeus: elokuuta 2013

perjantai 30. elokuuta 2013

HELLÄKÄTINEN ELOKUU

Tänään satoi vettä. Rankasti. Heti aamusta.

Töistä tullessa kävin ostamassa pipon, vaikka ulkona oli lämmintä melkein 20 astetta.
Sato on enimmäkseen korjattu: yrttejä, kesäkurpitsaa, kurkkuja.
Tomaatteja on runsaasti, suuria ja vihreitä. Raakoja kaikki.

Omenoita vain muutama.

Pihakalusteet on vielä pihalla. Aurinkovarjo ja pehmusteet.

Kukat purkeissaan. Osalla vielä elämä edessä, osa jo kuihtunut.
Kasvimaa-projekti on kesken. Kiveystä puuttuu.
Kuitenkin suunnittelen jo ensi kesän projekteja.

Taas on talvi aikaa piirtää ja vääntää rautalangasta. Ympäripuhua miestä.

Lukea kirjoja ja lehtiä, kasata ”todellisuudenpakokirjaa”.

On monta syytä miksi nautin kesästä 2013:

ötököitä oli vähän. Kirvoja ja kasviluteita ei juuri ollenkaan.

lämmintä oli sopivasti, sadetta myös.

sopivasti kesävieraita, sopivasti matkustelua.

sopivasti kaivamista ja kuokkimista.

Kaikkinensa kesä oli hyvä.
Johtuneeko siitä että vihdoinkin on oppinut antamaan itselleen armoa? Enää kaikkea ei tarvitse tehdä, enää kaikkea ei tarvitse keretä. (Ja tuo ajatus kyti päässä jo keväällä).
Piha töineen saa olla nautinto. Tavoitteet ja aikataulut tärvää kaiken ilon.
Ja kuitenkin on semmoinen kutina, että yhtään valmiimpaa mistään ei olisi tullut vaikka hiki päässä olis väännetty. Ja ennen kaikkea murehdittu pitämättömiä aikatauluja tai tekemättä jääneitä töitä. Ja se jos mikä tappaa ilon!

Sade on lakannut ja aurinko paistaa. Syksy tuntuu vielä kovin kaukaiselta.

Pyyhkäisen multaiset käpäläni persuksiin ja hymyilen auringolle.
"Kiitos kesästä, nähtiin toisiamme sopivasti, pysy aina läsnä!”

lauantai 24. elokuuta 2013

HUIJARIT

Jostain kumman syystä monella ihmisellä on semmonen käsitys, että mulla on paljon kasvitietoutta. Esimerkiksi että tietäisin kasvupaikkavaatimuksia tai sen mitkä kasvit tykkää toisistaan ja viihtyy keskenään. Tai miten kukkapenkki saadaan näyttämään kukoistavalta ympäri vuoden. Mutta ko en mie tiiä!

Kaverit penää semmosiaki asioita että miten jonku kasvin saa PELASTETTUA? Tai miksi joku kasvi ei voi hyvin? Jos ne joltaki pitää pelastaa niin minulta! Eikä mulla oo mitään ylimaallista tietoa kasvien sielunelämästä! En osaa muuta ku guuglettaa tai hakea tietoa kirjoista. Vihtu, mie oon kirjanpitäjä, en mikään puutarhari!

Harmaamalvikki Lavatera thuringiaca

Pahiten harhaan johtuneita on ne jotka kuvittelee että mie tunnistan kasveja! PAH! En tunnusta tunnistavani. Välillä teen semmosia kämmejä, että hävettää tunnustaa.

Viimeisin oli paha! Toitottelin ympäriinsä leuhkana että MULLA ON KAUPUNGIN MAHTAVIMMAT MELONIT! Tulkaa vaikka kattomaan! Ja joku tuli kattomaan. Ja totes että nuo on kyllä kurpitsoja. Meloneina ne ostin.
Nyt pyydän anteeksi kaikilta ja totean: melonit oliki feikit!
(feikkimeloneistani en laita tähän kuvia, ymmärtänette miksi)

Entäs nämä sitten:

kaks vuotta kasvatin pajua kärhönä. Sain sen jopa kiemurtelemaan köynnössäleikköä pitkin.

pölijyyksissäni revin kukkapenkistä rikkaruohoina edellisvuonna istuttamani syyskukat joiden nimeä en muista, jossain piti olla niistä kuva, mutta sitäkään en löydä. (Ehkä näin oli tarkoitettu, sitä paitsi ne kukki keltaisin kukin. Yäk.)

jätin samaiseen kukkapenkkiin rikkaruohot kasvamaan luullen niitä joksiki kukiksi.
aikojen alussa päätin hankkiutua eroon yksistä inhokeista, ruusuista. Leikkasin ne syksyllä maata myöten ja naureskelin rikolliseen partaani: ”keväälläpä ette sieltä enää kurkistele!” Toisin kävi.

Rantalaukkaneilikka Armeria maritima splendens

Lukematon on niiden kasvien määrä joita olen tappanut. En tietämättömyyttäni vaan jääräpäisyyttäni. Kärhöjä, köynnöshortensioita, syreeniä, jne. Ja pelkästään siksi että mielikuva siitä miltä pihan pitää näyttää on niin voimakas, että hankittu tieto ei paina vaakakupissa paskan vertaa. Kukat istutetaan sinne mihin ne minun mielestä parhaiten istuu, sillai ulkonäöksellisesti. Muusta viis. Anarkisti täytyy olla! Joka helevetin asiassa.
(Vanhemmiten oon kyllä vähän viisastunu, mutta vain vähän).

Ne syyskukat jotka revin kukkapenkistä oli muuten syyskaunosilmiä. Ja arvatkaa miten tuo nimi löyty? Googletin niin kauan että tuli oikean kukan kuva! Just niinkö mie neuvon kyselijöitä tekemään.

Ja tarpeeksi ku hain, niin niistä löyty vielä kuvaki! Keskisormesta löyty (kansion nimi), eikä suinkaan Keuhkoista, josta kuvaa turhaan kaivelin. Oikeastaan aika nättejä, vaikka keltaisia ovatkin. Plääh.

Syyskaunosilmä Coreopsis verticillata hohtaa vajan nurkalla keltaisena.

lauantai 17. elokuuta 2013

INHOKIT JA LELLIKIT

Ootteko huomannu että ihmiset suhtautuu hyvin eri tavoin kasveihin? Tarkoitan kasveilla lähinnä kesäkukkia ja perennoja ynnä köynnöksiä.

Ne joita aihe ei kiinnosta ei suhtaudu niihin ollenkaan. Niitten mielestä koko homma on ihan sama ja väliäkö hällä.

Niinku siskontyttö Hanna, joka on koko ikänsä asunut kerrostalossa. Hanna siirtyy toiselle taajuudelle kun aletaan puhumaan kasveista. Siis sitä ei vois vähempää kiinnostaa. Asenne muuttui kun näki kuvan keijunmekosta.

”No nyt rupes kasvit kiinnostaan” totes Hanna ku keijunmekon näki.

keijunmekko Rhodochiton atrosanguineus

Sitten ollaan me floraan hurahtaneet, jotka suhtaudutaan kasveihin tunteella. Suurin ja voimakkain tuntein! Niitä joko vihaa tai rakastaa! Semmosta kasvia ei olekaan joka ei sielussa jotaki tuntokarvaa väräyttäis!

Tunteet heräävät alkuvuodesta jo ensimmäisten siemensyöksyjen jälkeen.
Ylitsepursuava emotionaalinen vyöry lyö moukarin tavoin täydellä voimalla kun ensimmäiset esikasvatettavat osoittavat elonmerkkejä. Voi sitä ylpeyttä! Voi sitä rakkauden määrää! Voi sitä onnistumisen tunnetta! Niille pienokaisille on PAKKO hyräillä lastenlauluja, puhua piipittävällä äänellä ja silitellä varovasti niiden pieniä suloisia sirkkalehtiä.

Ja voitteko kuvitella, krassi, se helevetin kirvaimuri, sen pienet sirkkalehdet ovat kuin auki olevat kämmenet putkahtaessaan mullasta. Maailman suloisimmat!

Ja entäs köynnökset? Niiden uskomattoman monipuoliset keinot kiinnittyä naruun, verkkoon, puuhun tai tiiliseinään saavat ihmettelemään ja huokailemaan ihastuksesta. Ja muutenkin köynnökset on kauniita.

Kelloköynnöksessä on jotakin muinaista ja mystistä.

kelloköynnös Cobaea scandens

Lähtökohtaisesti olen suvaitsevainen kasvien suhteen. Kaikki muille on suopea paitsi:

niille joissa on karvaiset lehdet
niille joissa on karvainen varsi
niille joissa on oranssit kukat (näyttävät mädäntyneiltä)
niille joissa on hyökkäävän punaiset kukat (näyttävät... öööö... hyökkäävältä)
niille joissa on violetit, ruskeat, punaiset, oranssit tai keltaiset lehdet
niille jotka näyttää muoviselta
niille joista on ikäviä muistoja tai assosiaatioita
ja viimeisenä kaikkein pahin: ne jotka houkuttelevat puoleensa kirvoja tai kasviluteita

Tuosta viimeisestä syystä pihalta muutti mettään täysiä kukkiva lumipalloheisi. Se vaan oli niin perkeleen täynnä kirvoja! Itketti ja suretti, mutta ei auttanu! Kirva-armeija oli massiivisuudessaan semmonen että tolu- ja mäntysuopasumutuksilla ei ollut mitään tehoa! Pensas vain vaahtos ja tuoksui kuin vastapesty räsymatto. Kirvat voittivat taistelun kauneutta vastaan 6-0.

Ja samasta syystä pihalla ei kasva liljoja, niin viehättäviä kuin ne ovatkin! Niitä liljakukkoja en vaan siedä!

Vituttaa kun tuholaisilla on näin suuri määräysvalta tässä pihassa! Joskus tekee mieli räjäyttää atomipommi ja tappaa kaikki kerralla.

muurikello Campanula portenschlagiana ja hopeahärkki Cerastium tomentosum

Muutoksia näissäkin mielipiteissä tapahtuu. Inhokit voivat muuttua lellikeiksi ja päinvastoin.

Pelargoniat on hyvä esimerkki. Ne on olleet inhokkeja aina. Kunnes viimekesänä ostin vaaleanpunaisia sellaisia. Eikä tietysti hajuakaan mitä niille pitäis tehdä. Hoitoonohjauksen jälkeen ne on alkaneet kukoistaa! Ne on kyllä helppohoitoisten kesäkukkien TOP10:ssä! Ja sitä paitsi niin nättejä että ensi kesänä ostan niitä enemmänkin!

Asiasta toiseen: edellinen päivitys (kesäkurpitsat) poiki runsaasti ruokaohjeita. Muutamaa on jo testattu. Naapurilta sain purkillisen kesäkurpitsahilloa (hyvää) ja raejuustopannukakun ohjeen. Semmoset herkut jälkiruokana tänään.

hopeatäpläpeippi Lamium maculatum 'Beacon Silver'

lauantai 10. elokuuta 2013

KESÄKURPITSAHELVETTI

Mie rakastan esikasvattamista. Varaslähtö kesään alkaa jo helmikuussa. Hitaimpien (niiden joiden kasvu vaatii eniten aikaa) sirkkalehdet putkahtaa mullasta silloin kun maa on ulkona vielä lumen peitossa.
Nopeimmat, niinku ruuspapu, esikasvavaa parissa viikossa.

Kasvimaa oli tämän kesän PROJEKTI. Sen rakentamiseen meni niin helvetisti aikaa (ei oo vieläkään valmis) että kasvit piti enimmäkseen ostaa valmiina taimina: chiliä, tomaattia, kurpisaa (sitä suurta oranssia), melonia, avomaankurkkua ja yrttejä. Sipulia olisin halunnu, mutta siemensipuleita ei myyty enää missään.

Ainoa mitä kasvimaalle esikasvatin oli kesäkurpitsa. Nuukailematta 30 KPL!!! Voitteko kuvitella? Ei ole suuruudenhulluudella taas ollu mitään rajaa!!! Jos tekee varovaisen laskelman, niin jokaisesta taimesta kasvaa 3 pamppua, siis yhteensä 90 kpl. Realistisempi arvio on 5 pötköä/kasvi, siis yhteensä 150 kesäkurpitsaa ja tässä taloudessa kesäkurpitsoja syödään vuositasolla ehkä 15. Yltiöoptimista arviota en edes ajattele. Mikä helvetti minuun taas iski?

Mikä pahinta kesän olosuhteet on olleet kesäkurpitsan kannalta loistavat! Kohopenkit, hyvä kompostimulta, runsas kastelu, vaffa lannoitus ja lämmin, aurinkoinen suvi takasivat helevetin hyvän sadon!

Rukoilen ilmavoimilta sadetta ja myrskyä. Tai tulis edes kurpitsarutto joka veis sadosta 70 %. Tähän mennessä kurpitsaa ovat saaneet ristikseen naapurit, työkaverit ja lapsen koulun henkilökunta ja satunnaiset ohikulkijat.
”Moi! Mitä kuuluu? Otaks kurpitsaa?”

Satokauden loppuun mennessä mulla on taattu työrauha pihalla ja ansiotyössä.

Ja tiiättäkö, MULLA ON KIINTIÖ TÄYNNÄ!!!
Niitä saatanan kesäkurpitsoja on vedetty joka helvetin aterialla ynnä aterioiden välissä varje faking dag viimiset kaks viikkoa, muodossa tai toisessa!!! Nyt ei enää vaan pysty! Ja taaskaan ei luoto armoa tunne: niitä helevetin pötköjä vaan pukkaa! Kiihtyvällä temmolla!

Väänsinpä kuitenki lounaaksi kesä-Q-RRRR-pizzasopan. Ja voitteko uskoa, perheen ÄIJÄT yllättivät heittäytymällä kasvissyöjiksi! Puoliso jopa hehkutti että jos kesäkurpitsaa tulee riesaksi asti niin keitä soppaa! Hän kyllä syö! Phärkkele, nehän on nyt jo riittoisuudessaan yks helevetin riesa!
HAH! Eipä tiiä mies-polo mitä on tullut luvanneeksi!

Kesäkurpitsakeiton perusohje on helppo:

Kesäkurpitsaa ja sipulia paloina, kuullotetaan pannulla, kipataan kattilaan, lisätään vettä sen verran että sörsseli peittyy.
Maustetaan kasvisliemikuutiolla. Pehmeäksi kiehunut aines vedetään hienoksi sauvasekoittimella. Lisätään nestettä ja sulatejuustoa. Hämmennellään tasaiseksi.

Tuosta perusohjeesta on helppo lähteä virittämään soppaa oman makunsa mukaan.
Ite laitoin lisäksi kyssäkaalta, purjoa ja suippopaprikaa. Koskenlaskija viherpippurisulatejuustolla sai särmää muuten makeahkoon keittoon.
Söin.

Kesäkurpitsoista tulee kuulemma hyvää kompostimultaa. Aion testata.