Puutarhakääpiön maailmankaikkeus: Statussymbolit Yöllä on satanut lunta. Mutta...

Puutarhakääpiön maailmankaikkeus: Statussymbolit     Yöllä on satanut lunta. Mutta...: Statussymbolit       Yöllä on satanut lunta. Mutta keli on onneksi niin kostea, että hyvässä lykyssä tuostakin vielä päästä...

Statussymbolit

 

 

 

Yöllä on satanut lunta. Mutta keli on onneksi niin kostea, että hyvässä lykyssä tuostakin vielä päästään. Ja toivottavasti syksy muuttuu talveksi ja talvi kevääksi ilman lunta ja pakkasta.

 

Nuoskainen lumi havahdutti! Tajusin että syyslannoite on levittämättä ja kukkapenkit paskaamatta. Jotaki kuitenkin olen saanut aikaiseksi. Syksyn mittaan olen istuttanut yli 200 kukkasipulia!

 

TERVETULOA KEVÄT! Ja mahdollisimman äkkiä!




Kesällä rakentamani kasvimaan reunus on nyt sitten isketty täyteen sipulia: tulppaaneja, laukkoja, narsisseja ja joitakin pieniä jotka putkahtaa esille aikaisin keväällä. Etupihalle piti väsätä lisää kukkapenkkejä, että sain kaikki sipulit maahan.

 

Mutta sen olen oppinut, että rakennuksen seinustalle tulppaaneja ei kannata istuttaa, koska valoa kohti hakeutuessaan ne kasvattavat pitkän ja kieron varren. Kauneimmillaan tulppaani on jos se saa valoa joka suunnasta.

 

 

Ja miten ne voiki olla niin täydellisiä? Kukkasipuleita on miellyttävä käsitellä ja kaunis katsoa. Paperinen kuori rapisee käpälissä, mutta sisus on napakka ja kätkee sisäänsä elämän.
Istuttaminen on rentouttavaa ja se tehdään yleensä silloin kun kesä on ohi tai kun kesä ei ole vielä edes alkanut. Niillä on ihan oma aikataulunsa.

 

Haluatteko kuulla tulppaanien mielenkiintoisesta historiasta? Ihan sama, kerron kuitenkin.

Tulppaanit  ovat kotoisin Vähä-Aasiasta, mahdollisesti jostain Himalajan juurilta. Ne päätyivät Turkkiin kauppiaiden mukana n. 1500-luvulla. Turbaania muistuttavan tulppaanin nimi juontaa juurensa Turkista.
Varakkaat turkkilaiset lämpesivät tulppaaneihin. Jotkut sulttaanit käyttivät rahaa enemmän tulppaanitarhoihin kuin haaremeihinsa.
 

 

Tulppaanin matka jatkui Hollantiin, jossa sipuleja käytettiin ensin ravintona. Kun maku ei ollutkaan tarpeeksi hyvä, sipulit nakattiin tunkiolle ja voilá sinne puhkesi näyttävä kukka!

Hollantilaiset hullaantuivat tulppaaneihin ja tulppaaneista tuli varakkaan väen statussymboleja. Kukkien mystisyyttä lisäsi sipuleissa elävä virus, joka sai aikaan erilaisia värimuunnoksia. Sijoittajat yrittivät arvailla tulppaanin uusia muotivärejä ja kauppa kävi kuumana.
Koska sipuleita myytiin vain kesäkuusta syyskuuhun, tulppaanin sipuleja myytiin muuna aikana ”futuurikauppana”. Kaikki joilla oli vähänkään varaa käyttivät rahansa kukkasipuleihin. Kauppaan osallistuttiin vaikka siihen olisi  mennyt elinikäiset säästöt ja katto pään päältä.

Tulppaanimania oli vuosina 1634-1637 Alankomaissa tapahtunut sijoituskupla. Mahdollisesti Euroopan ensimmäinen lajissaan.
Korkeimmillaan tulppaanien hinnat olivat vuonna 1637, silloin yhdestä tulppaanin sipulista (Rembrantiksi kutsutun Semper August-tulppaanin sipuli) maksettiin summa joka vastaa 1,4 miljoonaa euroa! Yhdestä kukkasipulista!

Talouskuplan puhjettua monet menettivät rahansa. Mutta tulppaanien kasvattaminen jatkui Alankomaissa. Nykyään Hollanti tuottaa 65% kukkasipulien maailmankaupasta.

Toisen maailmasodan aikana tulppaanin sipuleja käytettiin jälleen ravintona. Wikipedian mukaan ne maistuvat maapähkinälle. Tulppaanin sipulit maistuvat myös myyrille!

Näistä ensimmäisiä jotkut ovat syöneet, toisia lähes kaikki ja kolmansia tuskin kukaan.

Myyriä voi yrittää torjua istuttamalla tulppaanien lähelle narsisseja ja keisarinpikarililjaa. Näin on mulle asiaan perehtyneemmät väittäneet.
Keväällä nähdään toimiiko!

Sen verran vielä nuita kevään airuita kehun, että kyllä niiden yksinkertaisessa kauneudessa on jotaki lumoavaa. Ja helposti tunnistettavaa. Näyttäkää tulppaanin kuvaa pienelle lapselle ja kysykää että mikä se on. Varmasti tunnistaa!

Tätä kirjoittaessa lumi on sulannut terassilta ja puiden alta. Sade ropisee katolla.

Hyvä niin.

Piti vielä guuglata Semper Augustin kuva. Kaunis puna-valkoraidallinen kukka.
Ja Keukenhof, sinne pitäis joskus päästä.

PRAEPOSIDUS PARADISI

ET PRINCEPS ANIMARUM

Suomennos otsikosta on “paratiisin päämies ja henkien ruhtinas”. Näin on arkkienkeli Mikaelia kuvailtu keskiaikaisissa saarnoissa.

Syyskuun 29. vietetään Mikaelin muistopäivää eli Mikkelinpäivää. Arkkienkeli Mikael oli mm. taivaallisen sotajoukon päällikkö, hurskaiden pelastaja ja vainajien saattaja.

”Kansanomaiset mikkelin piirteet ovat varsin kaukana päivän kirkollisesta sisällöstä, arkkienkelin taistelusta lohikäärmettä vastaan ja enkelten varjeluksesta... tämä osoittaa että kirkollinen mikkelin juhla on sattunut lähelle vanhaa kansanomaista syysjuhlaa, satokauden päättymisjuhlaa ja sen vuoksi päässyt nopeasti juurtumaan kansan suosioon.”
Näin kertoo Kustaa Vilkuna teoksessaan Vuotuinen ajantieto.

Edeltämme menneitten elämässä mikkelinpäivä on tarkoittanut sitä että tähän mennessä sato täytyy olla korjattuna ja elikot viedään laitumilta karjasuojiin, asuttiinpa missä päin Suomea tahansa.  Kesä on takana ja elämä siirtyy pihalta sisätiloihin. 

”Mikosta päre pihtiin, tutti rukkiin, kaali kuppiin, akat pirttiin ja nauriit kuoppaan.”

Monella paikkakunnalla oli tapana uhrata keritsemätön pässi tai lammas, joka oli valittu tätä tarkoitusta varten jo keväällä. Sen ”sisälmykset ja veri vietiin talon uhripuun juurelle, pää ripustettiin puuhun ja osa keitosta vietiin navettaan, muun lihan väki nautti oluen ja muiden höysteiden kera.”

Mikkelin päviästä alkoi myös runtuviikko. Palkollisten vapaaviikko ennen uutta lähes vuoden kestävää työpestiä. Runtu tulee muinaisesta ruotsinkielisestä sanasta drunta, joka tarkoitti hillitöntä bilettämistä ja riehakkaita jatkoja. Rengit ja piiat viettivät tätä yhdistettyä kesä- ja syyslomaansa tanssien, laulaen, juoden ja naiden. (Ne joilla ei ollut tietoa seuraavan vuoden pestistä on varmaan hakeneet töitä minkä danssaamiselta on kerenneet).

Tuota naimista piti tarkistaa omasta maanviljelijäsukupuustani, ja totta näyttäisi olevan:  jos ei ihan runtuviikolla niin ainakin loppukesästä alkusyksyyn on esivanhemmat häitänsä enimmäkseen viettäneet.

Runtuviikon tuoreempia muunnoksia lienee perunannostoloma, joka otettiin käyttöön kouluissa 1940-luvulla ja jatkui kunnes syysloma otettiin käyttöön  1970-luvulla.

Tässä taloudessa mikkeliä vietetään täysiä, koska nyt tuntuu olevan viimeinen tilaisuus tehdä pihahommat valmiiksi. Isäntä leikkaa nurmikkoa, jonku sortin vastine peltotöille. Emäntä kerää ruusupavut ja laittaa siemenet kuivumaan ensi kevättä varten, siivoaa pihaa ja hautaa kukkasipuleita.
Liiteri on täynnä kuivia koivuhalkoja. Kurkut on suolattu ja yrtit kuivattu.  
Tänä viikonloppuna lämmitettiin ensimmäistä kertaa takkaa. Iltapuuro valmistetaan puuhellalla.

Pässiä ei uhrata, koska sellaista ei ole. Yläkerran asukkaat (hiiret) sen sijaan saavat viimeisen ateriansa: juustoja ja suklaata. Olkoon se uhrimme tulevalle talvelle, josta toivomme lyhyttä ja lumetonta.

Mikkelinpäivän ja runtuviikon tekemisiä miettiessä tunnen yhteyttä menneisiin sukupolviin. Luonto ja vuodenajat on muokanneet toimintaamme, ajatuksiamme ja sitä mihin uskomme. Vaikka leipäni ei ole pellossa kiinni olen kuitenkin osa ihmiskunnan historian mittaista ketjua ja loppujen lopuksi tuskin kovinkaan erilainen kuin edeltäni menneet.

 

 

 

Sen verran vielä, että kukkasipuleista vain osa on maassa. Haravoimista ja muita pihatouhuja riittää vielä runtuviikollekkin.

 

 

 

 

 

 

 

 

KIROSANA

 

 

***

 

Monet ihmettelee sitä miksi en pidä syksystä tai miksi vihaan talvea. Ja miksi en noudata heidän mantraansa: ”Ei ole huonoa keliä (vesisade, lumisade, pakkanen), on vain huonoa pukeutumista. Ja kaikista vuodenajoista voi nauttia kunhan vain pukeutuu sään mukaan.”

***

 

Olen täysin erimieltä. Yritän kiroilematta kertoa miksi.

 

***

 

Syksyssä ei ole mitään vikaa.

Oikeastaan siinä on paljonkin nautinnollista. Sadonkorjuuta ja säilömistä. Pihan siivoamista ja valmistautumista talveen. Vielä voi istuttaa jotakin ja tunkea maahan kukkasipuleita.

 

***

Viimeistään syyskuussa loppuu kukkien kastelu ja rikkaruohojen nyppiminen, eikä haittaa yhtään, niihin on jo ehtinyt kyllästyä.

Viimeistään lokakuussa olo on kuin juhlien jäljiltä: siivoillaan rauhallisesti, keräillään tavaroita vajaan ja ullakolle, kiitetään kesää käynnistä ja toivotaan pikaista jälleennäkemistä.

 

Syksyssä pahinta on värit ja se että syksyn jälkeen tulee vääjäämättä talvi.

***

Talvi on yks helvetin kirosana! Kylmä mutta hikinen. Ankea ja iloton vankila!

 

***

 

Talvessa vihaan eniten lunta ja lumitöitä. Ja sitä että ne on PAKKO tehä! Joskus lumitöitä tehdään saatana 3 kertaa vuorokaudessa! Hiki päässä ja hampaat vihloen. Ja lisää sataa koko helvetin ajan!

 ***

Yleensä silloin kun tulen töistä heittäidyn siihen saatana hommaan! KOSKA ON PAKKO! On pakko tehdä ainakin semmoinen väylä jota pitkin lapsi (jep, se joka on pyörätuolissa) pääsee koulutaksista sisälle. Pyörätuolia ei nimittäin lykitä kovin syvässä hangessa tai jäniksenpolkua pitkin!

 ***

Ja niille jotka haluaa lunta siksi että se tuo mukanaan valoa voin kertoa että meillä on ihan sellaiset sähkövalot! Voitteko kuvitella! Katkaisijasta painamalla TULEE VALOA! Eikä siihen tarvita lunta! Ei sisälle eikä ulos! Perkele!

 ***

 

Toinen seikka jota vihaan talvessa on pakkanen! Jos ei oo hiki niin palelee! Vaikka miten pukeutuis koskaan ei oo hyvä! Muutama miinusaste riittäis hyvin, mutta tässäkin mennään liiallisuuksiin! Ei vittu niinkö -20 Celsiusta jatkuu viikosta toiseen! VÄHEMPIKI RIITTÄIS!

  

 

 

Jos ei vieläkään mennyt perille mikä talvessa mättää niin tehdään pieni harjoitus:

• valitse itsesi kokoinen kumppani joka haraa fyysisesti koko ajan vastaan
• siirrä kumppani pyörätuolista vuoteelle
• pue kumppani ulkovaatteisiin (muistuta puettavaa, että EI SAA MYÖTÄILLÄ)
• nosta kaveri ulkovaatteissaan takaisin tuoliin
• pukeudu itse
• siirtykää +20 Celsiuksesta – 20 Celsiukseen
• huomatkaa -20 Celsiuksen tilassa, että on satanut +20 cm lunta ja sataa edelleen
• kahlaa hakemaan lapio, pyörätuolityyppi istuu sillä aikaa kärsimättömänä odottamassa
• lapioi lunta niin että voitte liikkua, niin mihin? (ehkä tielle, jos se on aurattu)
• yritä saada pyörätuolissa istuva viihtymään pakkasessa ja lumisateessa

Kokemuksesta tiedän että jossain vaiheessa tapahtuu 2 asiaa: tulee hiki ja menee hermot. Ainakin toiselle teistä käy niin, luultavasti molemmille.

Jossain vaiheessa tajuatte koko homman järjettömyyden ja palaatte takaisin sisälle, mutta ei tämä tähän vielä loppunut. Sisällä riisut omat ulkovaatteesi, nostat kaverisi pyörätuolista sänkyyn ja riisut hänen ulkovaatteensa. Ja vankilassanne  iloitsette lumesta ja pakkasesta jota jatkuu vielä monta kuukautta.

 ***

 

Jos joku kuvittelee että syytän lastani siitä että talvi on paska, ei oo tajunnu lukemaansa. En syytä ketään yhtään mistään. Ja valitan vain sellaista jolle en voi mitään, niinku talvea ja lapseni vaikeaa liikuntavammaa. Jos asioille voi tehdä jotakin, niille perkele tehdään ja pidetään turpa kiinni. Mutta jos ei voi tehdä mitään, silloin saa saatana valittaa!

***

 

Eniten surettaa poikani puolesta. Mitä enemmän tulee lunta sitä pienemmäksi käy lapsen maailma  koska silloin päästään liikkumaan vain katetuilla paikoilla.

Talvella heebo on koulussa, kotona ja joskus jossain ostoskeskuksessa. Kesällä sen lapsen maailma paljon avarampi ja vapaampi! Uskokaa huviksenne!

***



 
Kauneimmin talvesta on kirjoittanut Tove Jansson kirjassa Muumilaakson marraskuu:
”Kesä oli äkkiä niin etäällä kuin sitä ei ikinä olisi ollutkaan, ja tiet talosta taloon pitenivät ja kaikki ryömivät syvemmälle koloihinsa.”

***

Esitän toiveeni ilmavoimille: suokaa minulle leuto ja lumeton talvi. Kiitos.
Ja te muut: nauttikaa talvesta, pitäkää valonne ja muistakaa pukeutua sään mukaan!

 

***

PAISTETUT VIHREÄT TOMAATIT

 

 

 

Sataa vettä. Tuuli on viileä vaikka lämmintä on vielä + 15 C.
Tänään laitoin ensimmäistä kertaa farkut jalkaan töihin lähtiessä.
Pukeudun kelin ja kalenterin mukaan. Olen antanut syksylle periksi.
 
Vaikka paljon on vielä vihreää, luonto on siirtymässä syksyn väreihin: ruskeaan ja keltaiseen. Mädän ja kuoleman väreihin. Pahinta syksyssä on se että sitä seuraa puutarhakääpiön helvetti: talvi.
 
Töistä tullessa syöksyin täysiä sateeseen ja hain kasvimaalta 5 raakaa tomaattiterttua. 
Tomaatit jaksaa sinnitellä ja tapella syksyä vastaan. Vaikka muu maailma vaihtaisi väriä, tomaatit ei.
Tomaatteja mulla on kolmea sorttia: pihvi-, kirsikka- ja pensas -sellaisia. Ja niitä on paljon! Siis niitä raakileita.
 
Yhtenä päivänä tein hätäpäissäni iltapalaksi paistettuja vihreitä tomaatteja. Netistä löytyi ohje. Perhe yökki ja irvisteli kun paistoin paksuja tomaattisiivuja pannulla. Eivät halunneet edes maistaa, kiittämättömät.  Ja ihan oikeasti, niistä tuli niin helevetin pahoja, että syömättä jäi! En suosittele.
 
Kaverilta kuulin hyvän tomaattien kypsennysohjeen. Tomaattitertut kääräistään paperiin ja laitetaan pimeään kypsymään. Onnistuu, vaikkakin hitaasti. Viimeistään jouluna päästään syömään omia tomaatteja.

Tarinan opetus: ensi kesänä laitan tomaateille kunnolliset tuet, niin että taimet eivät retkota toistensa varassa. Joku joukkohirsipuu-systeemi vois olla toimiva. Eliminoin varkaat.  Lannoitan ja kastelen. Ja rukoilen ilmavoimilta lämmintä ja aurinkoista kesää. 
Sellaista niin kuin tämä oli. Sellaista jota ei tietenkään enää voi tulla koska se oli jo.
 Kahta kaunista kesää ei tule peräkkäin, kaikkihan sen tietää.

 
Tuostakin tulee muistutus todellisuudenpakokirjaan. ”KEVÄÄLLÄ 2014 TOMAATEILLE KUNNOLLISET TUET”.
Todellisuudenpakokirjaan olen leikellyt lehdistä  kuvia siitä miltä haluan pihan näyttävän. Piirtänyt karttoja ja suunnitelmia. Luetellut siemeniä ja taimia joita pitää ostaa.
Siinä  kirjassa on muitakin tärkeitä tietoja, esim. mitä kasveja missäkin on kasvamassa. Samoihin kansiin on jääneet merkinnät niin onnistumisista kuin epäonnistumisistakin. Kaikki ne saa olla siinä. Enpähän sitten ainakaan toista samoja virheitä kovin useasti.

Sieltä selviää esim.  miten kuistin ympärys on ahminut rahaa ja monivuotisia köynnöksiä: kärhöjä, köynnöshortensiaa ja humalaa. Multatila on niin pieni, että ainoa joka siinä mahtuu kasvamaan, on ruusupapu. Näin olkoon. Kokemuksen kautta olen sen oppinut ja uskon nyt.

 
On syksyssä jotain hienoakin: sumu. Sen kostean lämmin kosketus ja lintujen äänet, siitä mie tykkään!

Puutarhakääpiön maailmankaikkeus: SYYSHORTENSIAT Yksi suosikiksi muuttunut aikaise...

"Pers´aukisuutta juhlistaakseni kiidin Plantageniin ostamaan syyshortensioita joihin minulla ei todellakaan juuri nyt ole varaa. Tein vakaan päätöksen että ostan VAIN ne 2-3 syyshortensiaa, en mitään muuta!" Puutarhakääpiön maailmankaikkeus: SYYSHORTENSIAT  Yksi suosikiksi muuttunut aikaise...: SYYSHORTENSIAT     Yksi suosikiksi muuttunut aikaisempi inhokki on syyshortensia. Niistä se valkokukkainen. Vaikka sinisistä k...

SYYSHORTENSIAT

 

 

Yksi suosikiksi muuttunut aikaisempi inhokki on syyshortensia. Niistä se valkokukkainen. Vaikka sinisistä kukista tykkään se sinikukkainen syyshortsu on rivo, rietas ja säädytön. Perverssin värinen ja kukat jättiläismäisen turpeat. Jos ette tiedä miltä syyshortensia (sininen) näyttää niin guuglatkaa kuvan kans  Hydrangea macrophylla ’Bailmer’.

Jostain syystä pihaan on valikoituneet pienikukkaiset kasvit. (Tietenki siksi että mie tykkään niistä). Nyt sitte päätin repästä ja tumpata etupihalle valkokukkaista syyshortensiaa ainakin 2 kpl! Paikka on syyshortensialle omiaan. Puutarhamullan sekaan säkillinen kasvuturvetta ja son siinä. Sopiva kasvualusta ja sopiva valo on taattu.
 
Pers´aukisuutta juhlistaakseni kiidin Plantageniin ostamaan syyshortensioita joihin minulla ei todellakaan juuri nyt ole varaa. Tein vakaan päätöksen että ostan VAIN ne 2-3 syyshortensiaa, en mitään muuta!

Kukkasipuleita oli tarjouksessa. OTA 5, MAKSA 4. Kävi niinkö Francis Ford Coppolan Kummisedässä, sain tarjouksen josta en voinut kieltäytyä. OTA 5, MAKSA 4. Ostin sitte tulppaaneja, narsisseja, jättilaukkaa, krookuksia, helmihyasintteja ja lumikelloja. OTA 5, MAKSA 4. Ja tietysti paljon, koska mulla on pihalla valmiiksi pedattu paikka sipulikukille.
 
Taimiosastolta mukaan lähti 2 rotevaa hortensiaa. Molemmissa niin valtavat valkoiset kukat, että varret painuivat notkolleen. Kolmatta en raskinut ottaa kun en tiennyt riittääkö Visa-kortilla kate.
 
Pensashanhikki halusi myös mukaan. Vaaleanpunaisin kukin se kuiski: ”ota minut, ota minut”. Nostin senkin sitten kärryyn, koska olin säästänyt kukkasipuleissa ja kieltäytymällä kolmannesta syyshortensiasta.

Etupihalle?

Matkalla kassalle huomasin hortensian lehdissä tummia läikkiä, lehden alla oli PASKAA! Kääntelin lehtiä vielä ja sieltä löytyi ETANA! Ja toinenkin etana! HYI HELEVETTI!
Voitte arvata, että ne hortensiat jäi kauppaan! Sanoin asiasta myyjälle joka lähti tarkistamaan tilannetta.
 
Ja koska olin kieltäytynyt kolmesta syyshortensiasta ja säästänyt kukkasipuleissa, kävin hakemassa vielä muutaman pensashanhikin (valkoista ja vaaleanpunaista) vaikka niissä onkin pienet kukat niin kuin kaikessa muussakin mikä tässä pihassa kukkii.
 
Nyt mulla on ongelma. En tiedä mihin ne hanhikit upottais! Etupihalle vai takapihalle? Oikeastaan en edes tiedä pidänkö hanhikeista. Yks semmonen (keltainen ällötys) muutti pihasta mettään.
Huokaus. Täytynee perehtyä pensashanhikkien kasvupaikkavaatimuksiin ja kantaa niitä ympäriinsä pitkin kartanoa kunnes sopiva paikka löytyy.

vai takapihalle?

Ja taas jos olisin ollut kaukaa viisas, olisin kysynyt eräässä nimeltä mainitsemattomassa puutarhaliikkeessä (Plantagen) huikeita hinnan halvennuksia siksi että mainitsen liikkeen huippusuositussa blogissani. Mutta ku oon takaraivo joka ymmärtää kaiken vasta jälkeen päin, niin en tietenkään kysynyt.

Sen verran kuitenki mainostan, että jos Plantagenista ostatte syyshortensioita kattokaa että niissä ei oo etanoita!